9.10.2016 Byron Bay AUS,
Heräsin päänsärys. Väsyttää ja vituttaa. Pysyn aloillani hetken. Auton etupenkki ei oo mikään herkkusänky. Mietin mitä ihmettä mun pitäis tehä. Pysyn aloillani. Mieleen tulee kuinka oma ruumiinkieli vaikuttaa kaikkeen. En vaa nää syytä liikkuu.
Oon ollu jo yli kuukauden Byron Bayssa asunu autossa. Duuniks painan keittöhommii tiskaajana/apupoikana. Pakko myöntää et vaik aurinko paistaa suurimmaks osaks en oo nähny päivänvaloo pitkään aikaan. Mietin et pitäis. Pysyn silti paikoillani. Vesipisaroit tippuu tuulilasiin ja nään kuinka palmut taipuu tuules. Hitaasti nousen ylös sujautan kengät jalkaan ja käyn kusel lähipuskas. Aukasen takakontin. Sotkusta. En löydä protskusheikkerii. Seison paikallani. Vittu. Alan tonkimaan autoo: tyhjii vesipulloi, banaaninkuorii. Mult loppunu moti pitää kaaraa kunnos pariviikkoo sitte.
Löydän sheikkerin vihdoin. Olo vitun kuollut. Aukasen takakontin uudestaan, varovaiseati, en haluu et takaluukku osuu mun katolle kiinnitettyyn surffilautaan. Vedän protskusheikin naamaan ja sytytän röökin. Luulin et paranin jo mun sairaidest mut taitaa se viel jyllää. Toivottavasti. Tälläst oloo en jaksais. Tuijotan kumpui kauakana horisontis ja imen nikotiinii ku viimestä päivää salaa toivoen et helpottais. Ei helpota. Seuraavaks kai kauppaan, on ainoo ajatus minkä saan muodostettuu. Meen istumaan etupenkille uudestaan. Heitän tyynyn ja pienen viltin takapenkille. Huokasen ja käynnistän auton, toivon ettei jäähdytin oo vuotanu liikaa.
Ajan supermarkettiin pitäen silmäl moottorin lämpötilaa. Ostan kanapestoleivän ja pari hedelmää. Hehkeetä. Koska on sunnuntai voin parkeeraa koulun pihalle, sinne siis. Syön matkalla, ajo ei kestä ku viitisen minuuttii. Sammutan auton. Astun ulos ja pistän röökin palamaan. Mietin et pitäsköhän palate suomeen, tää on iha perseestä. Kömmin takapenkille ja alan lukee Ghandin omaelämänkertaa. Jäbä on aikamoinen. Miks en ite tee samoin? En haluu alkaa vegeks.
Lähen kävelee lähirannalle puskien läpi. Sytytän matkaröökin. Hedari jyllää koval kädel. Ranta on tyhjä ja taivas harmaa, harvinaista täällä mut pistää vituttaa. Mietin et ei pitäis vituttaa ku oon päässy tekee just sitä mitä halusin. ”Man gets what he sows.” Luin ghandilt. Joku lintu lentäny 11,900km alaskast Ausseihin kertoo infotaulu. Päälikkö.
Tyhjä ranta ja aaltojen pauhu ei saa mua paremmalle tuulelle. Meen takas autoon. Alan kattoo lentolippui suomeen. Vittu. Takasko sinne ? Mitä muutakaan ? Tulin tänne intoo ja ylpeyttä täynnä ja nyt oon tyhjä ja nuhjunen ku käytetty kortsu. Kauppis kuulostaa ihan OK. Nälkä painaa. Syön banaanin. Pitäiskö mennä operaatioon uudestaan ? Selaan feissarii, nothing new.. Joku on saanu kutsun erilaiseen operaatioon Libanonis, kyselee onks muita. Tsekkaan sähköpostin. Tyhjä. Vittu. Sytytän röökin. Pistän Cheekin soimaan. Onks mun mahikset jäädä tänne sätkimään ja lähtee suomeen.
Saan haudata kyl unelmii koval kädel jos päätän suomeen takas lähtee. Ehkä. Yksinäisyys polttaa. Sytytän uuden röökin. En tunne nikotiinii enkä oikeestaan mitään. Vittu. Ja illalla takas tiskaamaan, mut hei mikäs täs surffarielämää elellessä kuvankauniis maisemis. Kumpa ne maisemat riittäs.